Vanha valta murtuu Euroopassa

Toukokuussa käydyt eurovaalit huipensivat Blicin Brysselin toimiston kevään, kun kaupunki tarjosi eturivin paikat vaalien seuraamiseen. Blicin Brysselin braineet Martti ja Emmi analysoivat, mitä EU:ssa tapahtuu kuukausi vaalien jälkeen.

Vaaleissa toistui Suomessakin nähty ilmiö, kun kannatus jakautui entistä tasaisemmin eri puolueiden ja ryhmien välille. Perinteikkäät valtaa pitäneet ryhmittymät EPP ja S&D kärsivät tappiota liberaalien ja vihreiden kustannuksella.

Oikeistopopulistien ja euroskeptisten ryhmien suosio nousi yhdessä vihreiden puolueiden kanssa. Kriittistä ääntä käyttävien kannatus jäi kuitenkin povattua vaatimattomammaksi, kun taas vihreät menestyivät historiallisen hyvin monissa jäsenmaissa. Vihreiden vahvalla tuloksella ja kasvavalla ympäristöhuolella tuleekin epäilemättä olemaan vaikutusta seuraavan komission ohjelmaan.

Vääntö huippuviroista käynnissä

Euroopan kärkikasvosta näyttää tulleen poliittisen taistelun kohde. Euroopan komission puheenjohtajana on totuttu näkemään suurimman parlamenttiryhmittymän kärkiehdokas, niin sanottu spitzenkandidat. Helsingissä Alexander Stubbin (kok.) kukistaneen saksalaisen Manfred Weberin ennakkosuosikin asema on kuitenkin uhattuna. Parlamentin liberaalit ja vihreät ryhmittymät ovat kyseenalaistaneet heikentyneen valtapuolueen ykkösnimen matkan kohti Euroopan päävirkaa. Tukea kyseenalaistamiselle ovat antaneet Eurooppa-neuvostossa enemmistössä olevat liberaalit ja keskustavasemmistolaiset johtajat. Kärkiehdokasjärjestelyyn kriittisesti suhtautuva Ranskan presidentti Emmanuel Macron katsoo, että Weber on liian kokematon komission puheenjohtajaksi.

Weberin puheenjohtajahaaveiden ahdinkoa toisaalta tasapainottaa se, että hänen rinnalleen ei ole noussut uskottavaa haastajaa. Samanaikaisesti kuitenkin Eurooppa-neuvosto on avannut yllätysehdokkaille pelikenttää muistuttamalla, että se ei ole juridisesti sidottu kärkiehdokasjärjestelyyn. Villeimmissä huhuissa jopa Saksan rautarouva Angela Merkeliä sekä Brexit-väännöissä EU:n puolta tiukasti pitänyttä ranskalaista Michel Barnieria on povattu komission johtopaikalle.

Edellä kuvatun asetelman voi myös mieltää instituutioiden väliseksi taisteluksi: ryhmien kärkiehdokkaiden sivuutus tarkoittaisi jäsenvaltioiden niskalenkkiä Euroopan parlamentista. Weber onkin julkilausumissaan asettunut parlamentin puolelle ja syyttänyt Eurooppa-neuvostoa diplomaattien takahuoneeksi, joka ohittaa kansanvallan.

Komission puheenjohtajanvalinta linkittyy vahvasti myös muiden EU:n huippuvirkojen täyttämiseen. Suomessa huomio keskittyy erityisesti Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtajan nimittämiseen. Konkaripoliitikko Erkki Liikanen on nostettu muun muassa arvostetun The Economistin arviossa potentiaaliseksi Euroopan pankkipomoksi.

Mitä seuraavaksi?

Vaalien jälkeen Euroopassa ovat puhaltaneet uudet tuulet, jotka ovat horjuttaneet niin instituutioiden kuin valtaryhmittymienkin asemaa. Euroopassa viime vuosina nähdyt vanhan vallan murtuminen ja politiikan polarisoituminen ovat saapuneet myös Euroopan ytimeen.

Seuraavaksi katseemme kääntyvätkin kohti tulevan sunnuntain ylimääräistä Eurooppa-neuvoston kokousta, jossa kiista komission puheenjohtajasta on taas pöydällä. Nähtäväksi jää, onnistuuko neuvosto löytämään sopua vai istuuko Jean Claude Junckerin johtama komissio vielä kesän jälkeenkin aina Suomen EU-puheenjohtajuuskauden yli?

Martti von Wright & Emmi Meriranta

Kirjoittajat suorittivat Brainee-harjoittelun Blicin Brysselin toimistolla