Vallasta luopumisen sietämätön vaikeus

Vallasta luopumisen sietämätön vaikeus

Harvoin on Suomessa valtaa keskittynyt yhtä paljon muutamaan instituutioon ja pienelle joukolle ihmisiä kuten meillä on tänä päivänä. Itseasiassa tilanne on täysin poikkeuksellinen vähintään viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen. Ongelmaksemme uhkaa kuitenkin muodostua se, että lähes absoluuttisen vallan makuun päässeille tahoille on äärimmäisen vaikeaa luopua siitä ja se tulee hidastamaan asioiden palautumista ennalleen.

Politiikkaan ja julkiseen virkaan pyrkivillä ihmisillä on harvoin motivaationa henkilökohtainen taloudellinen menestys. Työmotivaatio löytyy useammin isoista yhteiskunnallisista kannustimista aina paremman päätöksenteon edistämisestä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Moni poliitikko tai virkahenkilö kokee paloa johonkin tiettyyn aihealueeseen, johon keskittyen he pyrkivät muutoksien aikaansaamisen kohdistamaan.

Valtaa on kahdenlaista, näkyvää ja näkymätöntä valtaa. Näistä edellinen liittyy usein säädöspohjaiseen valtaan ja jälkimmäinen on taustalla tapahtuvaa ja epävirallista vallan käyttöä. Vallanjaolla on vuosikymmenien aikana pyritty erilaisiin tasapainoihin. Aikoinaan valtioneuvoston asemaa ja eduskunnan roolia on pyritty vahvistamaan suhteessa presidentin valtaan. Koronan takia aikaisemmat tasapainot ovat heilahdelleet läpi koko valtajärjestelmämme. Paikallis- ja aluehallinnon, ministeriöiden välisen ja hallituksen ja eduskunnan valtapositiot ovat olleet liikkeessä. 

Kriisitilanne on vaatinut vallan uudelleen jakamista, jotta asioita on saatu ratkottua. Mutta miten vallanjaon tasapaino voidaan kriisitilanteen jälkeen palauttaa ennalleen? Instituutioihin ja henkilöille keskittynyt valta on vaikeaa uudelleen jakaa. Niinpä väitän, että vaikka koronaan liittyvän terveyskriisin osalta olisimmekin saamassa tilanteen takaisin hallintaamme, tulee muuttunut valta-asetelma säilymään pitkään eräänlaisena haamuna koronakriisistä. Tänään valtakeskittymistä merkittävin sijaitsee sosiaali- ja terveysministeriössä (STM), josta käsin käytännössä johdetaan Suomea niin rajojen avoimuuden, ihmisten liikkumisen, erilaisten elinkeinotoimintojen harjoittamisen kuin vapaa-ajan viettomahdollisuuksien näkökulmastakin. STM yhdessä muiden terveydenhuollon instituutioiden kanssa määrittelee nykyhetkemme lisäksi myös tulevaisuuden odotuksia näiden toimintojen osalta. 

Miksi STM ja terveydenhuollon toimijat olisivat valmiita luovuttamaan kriisissä saamaansa valtaa takaisin muille tahoille? Onko poliittisella tai hallinnollisella järjestelmällämme keinoja palauttaa valtatasapainoa ilman voimakasta ristiriitaa STM:n ja terveydenhuollon instituutioiden kanssa? 

Väitän että edellisiin vastauksena on, että kumpikaan muutoksista ei tule tapahtumaan ilman konfliktia ja että molemmat muutokset vaativat runsaasti aikaa. Siksi terveyteen liittyvät tekijät tulevat todennäköisesti olemaan ylikorostettuja kysymyksiä yhteiskunnallisessa keskustelussamme lähivuosien aikana. 

Miksi tämä on olennaista? Yhteiskunnallinen areena kykenee käsittelemään vain kohtuullisen joukon olennaisia kysymyksiä kerrallaan. Viime vuosikymmeniltä tunnistamme suurina teemoina ilmastonmuutoksen hillinnän, väestön ikääntymisestä aiheutuvat paineet ja työn muutoksen kaltaisia teemoja. Siksi terveyden ja ennen kaikkea koronan nouseminen poliittisen agendan määrittäjäksi on huomattava muutos aikaisempaan.

Vallasta käydään taistelua joka päivä ja joka ainoa hetki. Tänään vaikuttaa siltä, etteivät muut valtainstituutiot ole vielä kypsiä haastamaan terveydenhuollon instituutioiden ylivaltaa. Se hetki kuitenkin lähenee nopeasti. Olennainen kysymys kuuluu, miten vallan uusjako tapahtuu ja kuinka paljon aikaa se vie. Sekä ennen kaikkea: minne tuo siirtyvä valta tulee seuraavaksi siirtymään?

Niilo Mustonen

Kirjoittaja on Blicin perustaja ja managing partner, joka seuraa politiikan tapahtumia tiiviisti.

No Comments

Leave a Reply